SPS hallituksen esittely

Hilkka Nikkinen
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Olen oululainen perinatologi ja työskentelen OYS:n synnytys- ja naistentautien klinikassa synnytysosaston ja äiti-lapsiyksikön osastonylilääkärinä. Klinikassamme perinatologin työnkuva on monipuolinen sisältäen työskentelyä synnytyssalissa, äitiyspoliklinikalla, sikiötutkimusyksikössä sekä obstetrisena konsulttina. Väittelin vuonna 2015 raskausdiabeteksesta ja edelleenkin mielenkiintoni kohdistuu tutkimussaralla tähän raskaushäiriöön sekä viime aikoina myös raskaudenaikaiseen raudanpuutteeseen. Perinatologisen seuran hallituksessa olen toiminut vuodesta 2017 lähtien, mistä kaksi vuotta sihteerinä ja nyt kolmatta vuotta puheenjohtajana. Uusperheeseeni kuuluu aviomiehen lisäksi kaksi omaa ja neljä lainattua lasta, jotka yhtä lukuun ottamatta ovat jo aikuisia, sekä ihana portugalinvesikoira Luca. 
Vapaa-aikanani ratsastan ja harrastan liikuntaa sekä ulkoilmassa että sisätiloissa. Puolisoni kanssa pidämme matkustelusta ja viikonloppuisin mökkiydymme Puolangalle aina kun mahdollista.



Panu Kiviranta
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Olen Panu Kiviranta ja vuoden 2023 alusta alkaen olen työskennellyt Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin koulutuspäällikkönä. Taustakoulutukseltani olen lastenlääkäri ja neonatologi ja olen työskennellyt pitkään KYS:n vastasyntyneiden teho-osastolla. Koulutuspäällikön työn ohella teen edelleenkin osa-aikaisesti kliinistä työtä. Toimin lasten ja vastasyntyneiden hätätilanteiden simulaatiokouluttajana, koulutan simulaatio-ohjaajia ja olen osallistunut Perinatologisen seuran simulaatiojaoksen toiminnan käynnistämiseen. Tällä hetkellä toimin sekä SPS:n hallituksen, että simulaatiojaoksen varapuheenjohtajana. Lisäksi olen luottamustehtävissä Euroopan elvytysneuvoston lasten elvytyksen Science & education committeen jäsenenä. Teen myös syntymäasfyksiaan liittyvien pitkäaikaisongelmien vähentämiseen liittyvää tutkimusta.



Mikko Hirvonen
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Olen LT, neonatologi Mikko Hirvonen ja toimin uudessa sairaala Novassa Jyväskylässä, joka on Suomen suurin ei-yliopistollinen keskussairaala. Vastuualueenani on vastasyntyneen moniammatilliset elvytys simulaatiokoulutukset. Tutkimustyöni kautta erityisen kiinnostuksen kohteeksi on noussut kohtalaisen ja hieman ennenaikaisesti syntyneiden keskosten neurologinen ennuste. Keskussairaalatyössä toimin myös isompien lasten ongelmien parissa ja olemme laajentaneet simulaatiokoulutusta myös isompien lasten hätätilanteiden hoitoon. Olen Suomen Perinatologisen Seuran hallituksen sihteeri ja kuulun myös Suomen Neonatologit- jaoksen hallitukseen.  Vapaa-aikani kuluu rattoisasti ison perheen ja pienen koiran parissa.



Johanna Pietikäinen
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Olen valmistunut kätilöksi vuonna 2006 Oulusta, josta olen myös kotoisin. Kätilön työuraani on kuulunut tähän mennessä 10 vuotta synnytyssalityötä Oulun yliopistollisessa sairaalassa sekä pari vuotta äitiyspoliklinikkatyötä. Vuonna 2018 lähdin opiskelemaan työn ohella terveystieteitä, ja Terveystieteiden maisteriksi valmistuin 2021 keväällä.  Tämänhetkinen työni on Lapin keskussairaalan Naistenklinikan apulaisosastonhoitajana. Seuran hallitukseen tulin valituksi vuonna 2017 ja tällä hetkellä toimin yhdistyksen varainhoitajana.
Työn vastapainona vapaa-aikani kuluu tyttäreni ja perheeseemme kuuluvan koiran, labradorinoutaja Pepin kanssa. Erittäin mieluisia harrastuksia ovat luonnossa liikkuminen ja metsästys sekä tennis.



Kalle Korhonen
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Olen pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva, Turun seudulle asettunut neonatologi. Työskentelen Tyksissä monipuolisesti vastasyntyneiden hoidon parissa, tehohoidon lisäksi erikoisosaamisalueitani ovat vastasyntyneen hoito synnytysosastolla ja lapsivuodeosastolla sekä kotihappihoito. Olen myös simulaatio-ohjaaja ja toimin Tyksissä vastasyntyneen elvytyskoulutuksesta vastaavana lääkärinä. Vapaa-aikaa vietän mieluiten kotona tai liikuntaharrastusten parissa. Perheeseeni kuuluu rakas vaimo ja viisi lasta, joista yksi on jo muuttanut kotoa. Harrastan kuntourheilua ja penkkiurheilua, suosikkilajeina hiihto, suunnistus ja kuntosaliharjoittelu.



Marja Kaijomaa
Olen HUS Naistenklinikalla toimiva perinatologi. Vastaan sairaalamme antenataaliosastosta sekä HUS Naistenklinikan että Espoon Sairaalan lapsivuodeosastojen toiminnasta. Väitöskirjani olen tehnyt sikiöseulonnasta, mutta tällä hetkellä kiinnostuksen kohteena on keisarileikkauspotilaan nopeutetun toipumisen protokolla. Myös simulaatiokoulutus on lähellä sydäntäni ja kliinisen työn ohella toiminkin sairaalassamme myös obstetristen hätätilanteiden simulaatiokouluttajana. Olen kuulunut Perinatologisen Seuran hallitukseen vuodesta 2022 alkaen ja tällä hetkellä toimin myös SPS simulaatiojaoksen puheenjohtajana.
Arjen vastapainoksi harrastan liikunta, mieluiten juoksua, aina kun mahdollista. Loma-aikani vietän pääosin purjeveneellä.



Kristiina Saarinen
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Olen LT, Lean-kouluttaja Kristiina Saarinen ja työskentelen neonatologina HYKS:n vastasyntyneiden teho-osastolla. Vastuualueina ovat lapsivuodeosastot sekä Neonatologian hoito-ohjeet ja lääkeopas. Vaihtelua työarkeen tuovat erilaiset Lean-projektit. Vapaa-aika kuluu 3-lapsisen perheen harrastuksissa mm. kestävyysurheilun, erityisesti hiihdon parissa, ladulla ja huoltajana sekä seura-aktiivina Espoon hiihtoseuran johtokunnassa. Akut latautuvat myös työmatkapyöräilyssä sekä mökillä ja luonnossa liikkuen.



Kati Tihtonen
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Työskentelen perinatologina TAYS:ssa. Työnkuvaan kuuluu kliininen työ perinatologian kaikkien osa-alueiden kera, hallinnollinen työ ja tutkimus. Perinatologisen seuran hallituksen jäsenenä aloitin 2022.
Vapaa-aika kuluu kirjallisuuden ja käsitöiden parissa sekä ulkoillessa.



Tiina Vilmi-Kerälä
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Olen Oulusta lähtöisin oleva ja Hämeenlinnaan juuria kasvatteleva perinatologi. Väittelin vuonna 2018 naisten valtimoterveydestä raskausdiabeteksen jälkeen. Työskentelen keskussairaalan naistentauti- ja synnytysyksikössä. Mahtavan työyhteisön ja monipuolisen kliinisen työn lisäksi minulla on etuoikeus toimia upeiden erikoistuvien kollegoiden lääkärikouluttajana.
Vapaa-ajalla vauhti ei pääse hidastumaan, kolme aktiivisesti sekä musiikkia että urheilua harrastavaa lasta ja kaksi kultaista noutajaa pitävät huolen, ettemme siipan kanssa pääse sammaloitumaan. Suomen Perinatologisen Seuran hallituksessa aloitin keväällä 2023. Järjestötoiminnan lisäksi lempiharrastuksiini kuuluu crossfit.